• Messuilla oman yrityksen tuominen esille

    Posted on November 24th, 2017 admin No comments

    Erilaiset messut ovat tärkeitä tapahtumia yrityksille, sillä niillä on mahdollisuus tuoda esille omaa yhtiötä laajalle yleisölle tehokkaasti. Valtavassa eri yritykset yhteen kokoavassa tapahtumassa on kuitenkin myös mahdollisuus jäädä huomaamattomaksi, mikä riippuu paljosta muustakin kuin omasta sijoituksesta messuhallissa. Nappaa tästä hyviä vinkkejä siihen, kuinka erottua yritysmessuilla omaksi parhaaksesi.

    Tee yrityksesi pöytä näkyväksi

    Yksi tärkeimmistä tavoista erottua muista messuilla on tehdä oma pöytä selkeästi erottuvaksi muista. Esittele oman yrityksesi logo tehokkaasti ja suuressa koossa esimerkiksi bannereissa tai muissa pöytäsi läheisyydessä olevissa elementeissä. Jos yritykselläsi on jokin tunnusväri, käytä sitä hyväksesi kaikin mahdollisin puolin.

    Ihmisinä olemme visuaalisia ja uteliaita olentoja, joten kaikki, mikä kiinnittää huomiomme tarpeeksi tehokkaasti, saa meidät myös ottamaan selvää, mistä on kysymys. Voit käyttää hyväksesi myös musiikkia ja tehdä pöydästäsi muutenkin houkuttelevan näköisen. Varo kuitenkin yliampuvuutta, sillä se voi pelottaa arat suomalaiset pois. Jos olet kuitenkin ulkomaalaisilla yritysmessuilla, ole vapaasti niin räväkkä, kuin mahdollista ja omalle yrityksellesi soveliasta.

    Käytä hyväksesi liikelahjoja

    Yksi tapa vetää ihmisiä tutustumaan yritykseesi ja jäädä ihmisten mieliin on tarjota erilaisia muistamisia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset kynät, heijastimet, karkit ja muut vastaavat. Lahjan ei tarvitse olla suuri, kunhan siinä on yrityksesi logo selkeästi näkyvissä. Suurellisia lahjojen ei tarvitse olla, ellei budjettisi ole todella suuri. Pienikin lahja muistetaan ja käytännöllinen lahja on mieluisa sen saajalle. Pienet esineet, kuten kynät, myös levittävät yrityksen logoa kädestä toiseen, sillä tutkimukset todistavat, että liikelahjoina saatuja kyniä käyttää hulppeasti yhtä henkilöä useampi ihminen ennen kynän päätymistä roskakoriin.

    Huolehdi siisteydestä ja paikallaolosta

    Siisteys on yksi tärkeimmistä asioista, mitä tulee oman pöytäsi puoleensavetävyyteen. Muista, että kaikki, mitä mahdolliset asiakkaat näkevät pöytäsi yhteydessä luovat kuvaa yrityksestäsi. Pidä siis huoli, ettei pöydän ympäristö ole likainen, olet itse siististi pukeutunut, pöydällä ei ole ruokaa tai ruuan tähteitä ja kaikki on muutenkin järjestyksessä. On myös tärkeää, että pöydän luona päivystää joku koko ajan. Kuka tahansa ohikulkeva voi olla mahdollinen yrityksesi tuleva asiakas, mutta jos pöydässä ei ole ketään paikalla asiakkaan kulkiessa ohitse, voi yhteydenottopyyntö jäädä saamatta.