• Tee rahaa harrastuksellasi

    Posted on January 16th, 2015 admin No comments

    Useimmat meistä harrastavat jotakin, toiset enemmän ja toiset ehkä vähemmän, mutta harrastukset ovat kuitenkin useimmille tärkeää vastapainoa elämän velvoitteille, kuten esimerkiksi opiskelulle tai työlle. Jotkut ovat myös onnistuneet yhdistämään harrastuksen ja pienten lisäansioiden hankkimisen. Mikä voisikaan olla parempi vaihtoehto, kuin saada vielä rahaa omasta harrastuksestaan?

    Jos harrastat vain pelkkää ulkoilua ja lenkillä käyntiä, niin siitä ei kenties oikein saa loihdittua rahaa (ellei sitten vaikka jonkin urheilukengän testaajana kenties), mutta jos satut harrastamaan sellaisia asioita, joista syntyy jonkinlaista konkreettista tulosta, tai jos sinulla on harrastuksesi ansiosta ns. rahanarvoisia taitoja, niin silloin voit ehkä hankkia myös rahaa harrastuksesi avulla. Esimerkiksi jos pidät kirjoittamisesta, voisit kenties soveltua freelancer-kirjoittajaksi, tai vaikka iltapäivälehden kesätoimittajaksi.

    Jos taas harrastat jotakin tademuotoa, oli kyseessä sitten öljyväri- tai vesivärimaalaus, grafiikka, kuvanveisto, savenvalaus tai esim. kuvio-ompelu, voit tehdä rahaa taiteesi avulla monella tavalla. Ensinnäkin voit pitää näyttelyitä tai osallistua näyttelyihin. Tai voit myydä taidettasi vaikka internetissä, taiteeseen erikoistuneessa Taidesivut-verkkokaupassa. Samalla periaatteella myös käsityöläiset, kuten esim. puusepät tai korusepät voivat myydä tekemiään taidonnäytteitä. Monethan saavat tällä tavalla elantonsakin. Jos taas harrastat musiikkia ja soittamista, niin miksi et kokeilisi joskus vaikka esittää julkisesti muutaman kappaleen ja pistää hattua kiertämään? Katusoittajat voivat kuulemma ansaita ihan hyvin.

    Aina harrastuksen ei tarvitse tuottaa mitään konkreettisia esineitä, vaan omalla taidolla ja kokemuksellakin voi tienata, ja itse asiassa jopa rikastua. Hyvä esimerkki tästä on pokeri, jota Suomessakin monet harrastavat, ja jotkut ovat siirtyneet jopa pokerin ammattilaisiksi. Eräs tapa ansaita pokerilla, on mennä mukaan online- pokeriturnauksiin. Hyvä paikka pokerinpelaamiseen on Betsson, josta löytyy hyvä valikoima erilaisia online-pokeripelejä ja useita turnauksia. Turnauksen voi aloittaa vaikka samantien, tai vaihtoehtoisesti aikataulutettuna turnauksena, silloin kun sinulle parhaiten sopii. Betsson on monen suomalaisen peliharrastajan suosikki, mistä on kotiutettu usein mojovia voittojakin.

    Myös toiminta- ja videopelien pelaamisen avulla voi tienata. Jotkut yritykset etsivät pelaajia omiin tiimeihinsä, sillä oma pelitiimi on pelifirmoille samalla hyvää promotointia. Pokeriturnauksiin verrattavia rahoja sillä ei ehkä tienaa, mutta hyvää taskurahaa kuitenkin. Yleensäkin nettiharrastajilla on aika hyvät mahdollisuudet muuttaa harrastuksensa rahaksi. Esimerkiksi kotisivuja tekevät webmasterit saavat usein keikkaluonteisia projekteja, ja voivat näin käyttää www-sivujen koodaustaitojaan pienten lisäansioidenkin hankintaan. Vastaavasti tietokonegrafiikkaa harrastavat voivat löytää työtarjouksia internetin keskustelupalstoilta.