Hyviä tapoja rahoittaa hankintasi
RSS icon Home icon
  • Uusien ruokailuvälineiden tarve

    Posted on May 21st, 2024 Miss Cecelia Feil No comments

    Onko sinulla ajatuksena, että ruokailuvälineiden tulisi olla uusia, tehokkaita ja ehkä ympäristöystävällisiä? Uusien astiastojen ja ruokailuvälineiden hankinta on monelle mieluista puuhaa, mutta valikoima on todella laaja.

    Ruokailuvälineisiin liittyy myös oma historiansa, siinä missä Suomessa syödään hyvin erilaisilla aterimilla kuin esimerkiksi Japanissa. Joskus täysin uusien astioiden ostaminen on järkevämpää kuin vanhojen, sillä esimerkiksi Yle on uutisoinut lyijypitoisuuksista vanhoissa astioissa. Jotkut astiat ovat kuitenkin vanhoistakin asioista yhä suosittuja. Tustu ja löydä hyvä valikoima netistä.

    Laatu ennen kaikkea

    Laadukkaat ruokailuvälineet ovat oiva sijoitus. Ne kestää aikaa. Kun valitset uusia ruokailuvälineitä, panosta kestäviin materiaaleihin kuten ruostumattomaan teräkseen tai laadukkaisiin puumateriaaleihin. Näin välineetkin pysyvät erittäin hyvässä kunnossa.

    Mieti käyttötarkoitusta

    Ennen ostosten tekemistä olisi jokaisen hyvä pohtia, mihin tarkoitukseen uudet ruokailuvälineet tulevat. Käytetäänkö niitä vain juhlissa vai arkenakin? Erilaiset tilanteet saattavat vaatia erilaisia välineitä, päätöksiä tuleekin harkita huolella.

    Ympäristötietoisuus

    Ympäristötietoisuudella on tärkeä rooli nykyaikaisessa ostoskäyttäytymisessä, myös ruokailuvälineiden hankinnassa. Esimerkiksi kertakäyttöastioita olisi hyvä välttää ja suosia uudelleenkäytettäviä astioita. Jos kertakäyttöastioita tarvitsee, on hyvä valita kestäviä materiaaleja, kuten bambua.

    Harkitse settiä tai yksittäisiä välineitä

    Kun harkitset uusien ruokailuvälineiden hankintaa, voit valita valmiin setin, josta löytyy kaikki välineet tai hankkia yksittäisiä välineitä tarpeidesi mukaan. Setit ovat käteviä vaihtoehtoja ja niitä voi saada useissa eri väreissä. Settejä voi myös yhdistellä.